Keittokirja sormet sopassa
Etusivu  |   Lukijalle |   Perustietoa  |   Sopassa  |   Helppoa |   Ajan kanssa  |   Ystäville  |   Juhlaan  

Vappu

Vapun piknik ruokia

Kevään tulon, ylioppilaiden ja työläisten juhlalla on pitkät perinteet. munkkeja, tippaleipiä ja maljoja on kohoteltu kevään kunniaksi vuosisatoja.

Abbedissa Walburg

Vappu on 700-luvulla eläneen baijerilaisen abbedissa Walburgin nimipäivä. Pakanallinen germaaninen kevätjuhla Walburgisnacht, jota vietettiin vapunpäivän vastaisena yönä alkoi sekoittua 700-luvulla katoliseen perinteeseen, kun baijerilainen abbedissa Walburgin julistaminen pyhimykseksi osui yhteen germaanien juhlan kanssa.

Vappu suomessa

Pohjoismaissakin vappua on vietetty kevään tulon juhlana. Aatelisto omaksui 1700-luvulla Euroopasta vapun vieton ja alkoi viettää sitä kesäkauden alkujuhlana. Herrasväen juhla levisi 1800-luvulla myös ylioppilaspiireihin. Vuodesta 1927 ylioppilaiden vappumarssi on suuntautunut Ullanlinnanmäelle nauttimaan tippaleipiä ja simaa. Myös monet kesäravintolat avaavat ovensa vappuna.

Työnjuhla

Suomessa vapusta tuli virallisesti työväen juhlapäivä 1889. Työnpäivä vapusta tuli 1978.

Vappusima

Sima oli Viikingeillä Odin (viisauden ja taistelun jumala) antama taistelutahtoa nostava juoma. Suomessa sima mainitaan jo Kalevala tarinoissa. Nykyistä simaa on alettu valmistaa 1700- luvulla.

Suomalainen simamme ei ole perinteisen skandinaavisen tavan mukaan valmistettua, sillä siinä ei ole hunajaa eikä mallasta. Muualla hunajaviiniä pidetään simana. Sana sima on synonyymi meden kanssa, joten todennäköistä on, että simamme oli alkujaan hunajapohjaista. Simaa on tarjoiltu myös keväällä ja kesällä.

Vapun ruokaperinne

Pikniksesonki alkaa virallisesti vapusta ja juhlan järjestäminen nyyttikestinä tekee siitä helpon ja hauskan tapahtuman. Juhla onnistuu, kun ruokien ohella muistetaan tarjoiluastiat, kattaus ja erityisruokavaliot. Perinteisiä ruokia ovat perunasalaatti, nakit ja silliruoat.


vappu

perunasalaattia nakkien ja lihapullien kera  

Perunasalaatti teron tapaan
Kuutioi peruna ja maustekurkut. Hienonna sipuli. Sekoita aineet keskenään. Mausta suolalla ja pippurilla.
Sekoita kastikeainekset keskenään...
Lue lisää

vappu

tonnikalasalaatti  

Tonnikalasalaatti
Keitä ja jäähdytä riisi. Keitä kananmunia 10 minuuttia ja laita ne hetkeksi kylmään veteen. Pese kurkku ja paprika ja kuutioi ne....
Lue lisää

vappu

Sillikaviaari  

SILLIKAVIAARI
Anna korppujauhojen turvota hetki kermassa. Hakkaa sillifileet, kananmunat ja sipuli erittäin hienoksi tai jauha ne monitoimikoneella. Sekoita kaikki aineet...
Lue lisää

vappu

vappu  

VÄRIKÄS PAPRIKASILLI
Paloittele silli. Leikkaa sipuli renkaiksi ja paprikat kuutioiksi tai renkaiksi. Lado ne vuorotellen
lasitölkkiin. Mittaa kattilaan liemen ainekset ja...
Lue lisää

vappu

Hunajabroileri  

Hunajabroileri
Sulata ja paloittele kokonainen broileri kahdeksaan osaan. Irrota ensin siivet, sitten koivet nivelen kohdalta ja viimeisenä rintalihat.
Jaa koipi reisipalat ja...
Lue lisää

vappu

Paprikasuikaleita  

BROILERIA UNKARILAISEEN TAPAAN
Paloittele broileri. Jauhota palaset vehnäjauho paprika jauheseoksessa ja ruskista ne pannulla. Valmista kanaliemestä ja valkoviinistä...
Lue lisää

vappu

Hedelmiä juustotarjottimelle  

JUUSTOTARJOTIN
Juustotarjottimen tai lautasen voit valmistaa omien mieltymysten mukaan joko muutamasta juustosta tai varsinkin isommalle joukolle useista lajikkeista. Tarjottimella tulisi...
Lue lisää

vappu

shampanja melonit  

SHAMMPANJAMELONIT
Halkaise hunajameloni pitkittäin kahtia. Poista lusikalla keskellä oleva siemenkerrostuma. Leikkaa palloraudalla tai pikkulusikalla meloninlihasta palloja. Voit...
Lue lisää


Olemme Keittokirja Sormet sopassa facebookissa

Jaa verkossa facebookiin Twitteriin Google plus Pinterest Sähköpostiin Deliciouseen

Ruokaohjeet




* Sivun alkuun

Keittokirja Sormet sopassa
Päivitetty: 27.4.15 Webmaster
 

Kokko-Kokki Oy
Hannatar-julkaisujärjestelmä