Nesteen on oltava kylmää, sillä muutoin sinapista voi tulla karvaan makuista. Kun sinappi saostetaan kuumentamalla, tulee etikka, viinietikka tai maustekurkun liemi lisätä vähän jäähtyneeseen seokseen. Sinapin on annettava maustua valmistuksen jälkeen, jotta sen aromi ja väkevyys ehtivät tulla esiin.
1 dl sinappijauhetta
1 dl sokeria
ripaus suolaa
1 rkl perunajauhoja
1 muna
2 dl kuohukermaa
0,5 dl hunajaa
2 rkl viinietikkaa
(0,5 dl maustekurkun lientä)
Sekoita kattilassa sinappijauhe, sokeri ja perunajauhot. Lisää muna ja kerma. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes sinappi sakenee ja kuplahtaa. Älä keitä. Ota kattila pois liedeltä ja lisää viinietikka, hunaja ja mausteet samalla sekoittaen.
Sinappi sakenee jonkin verran jäähtyessään ja voit ohentaa sitä maustekurkun liemellä. Tölkitä.
Säilytä viileässä. Sinappi on valmista seuraavana päivänä.
Mausta sinappi makusi mukaan
Loraus konjakkia tai viskiä
1 dl tuoreita yrttejä hienonnettuna esim. basilikaa, timjamia tai rakuunaa
8 kpl valkosipulinkynsiä hienonnettuna
1 tl currya ja 1 tl soijaa
Raastettua piparjuurta (tulisuutta)
0,5 dl omenasosetta
Sinappi
Sinappi sopii hyvin ruoanlaittoon, sillä se antaa ruoalle oman arominsa, korostaa ruoan makua ja parantaa sen rakennetta. Se sopii maustamaan ... Lue lisää sinapista |
Perustietoa ruoanvalmistuksesta | Mausteet
Vahva perussinappi
Sekoita kattilassa sinappijauhe, sokeri, suola, jauhot ja vesi. Kuumenna koko ajan pohjaa myöten sekoittaen, kunnes seos sakenee sopivaksi ja kuplahtaa.... ...
Lue lisää
Sinappiohje vuodelta 1907
Osta hyviä sinappijauhoja, pane muutama ruokalusikallinen juomalasiin (ja sokeri) (enemmän tahi vähemmän menekin... ...
Lue lisää
Perussinapin valmistus: sekoita
3 rkl sinappijauhetta ja
3 rkl vettä (kylmää)
Anna seoksen seistä 10 minuuttia
Paksumman sinapin valmistus:... ...
Lue lisää
<< Vahva perussinappi | Sinappiohje vuodelta 1907 >>
Etusivu
Tarkoitus ei ole sanoa, mikä on hyvää tai huonoa. Jokainen kokki
on kiitoksensa ansainnut. Tavoitteena on tukea
rakkauttasi ruoanlaittoon ja antaa uusia ajatuksia meille jokaiselle.
Sormet sopassa keittokirja
saavutettavuus [at] omat.fi
|
|
Vanhin saavutettavuustestaaja
Kokko-Kokki Oy on tehnyt suomessa verkkosivustojen
saavutettavuustestauksia
jo vuodesta 2003. Yritys on vanhin Suomessa saavutettavuusasioita tehnyt yritys.
Kiinnostavia sivustoja