Keittokirja sormet sopassa
Etusivu  |   Lukijalle |   Perustietoa  |   Sopassa  |   Helppoa |   Ajan kanssa  |   Ystäville  |   Juhlaan  

TUULIHATUT

0,6 dl sulaa voita tai margariinia (75 g)
2 dl vettä
1,25 dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa

Kiehauta voi ja vesi. Sekoita joukkoon vehnäjauhot. Anna seoksen kiehua samalla voimakkaasti vatkaten, kunnes se on tasaista, kiiltävää ja irtoaa kattilan pohjasta. Jäähdytä ja sekoita joukkoon ensin keltuaiset ja sitten kovaksi vaahdoksi vatkatut valkuaiset. Ota taikinasta kahdella lusikalla tai pursottimella pieniä nokareita (noin 4 cm) leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa 30-40 minuuttia. Uunin on oltava valmiiksi kuuma eikä uunin luukkua saa avata ensimmäisten 15 minuutin aikana, etteivät leivonnaiset laskeudu.

Tuulihatuille voit mieltymystesi mukaan valmistaa makeita tai suolaisia täytteitä. Halkaise kypsät tuulihatut ja täytä ne pursottamalla tai pikkulusikalla. Laita täyttämisen jälkeen kansi takaisin päälle.

Tässä muutama täytevaihtoehto:

Suolainen täyte:
2 pkt valkosipulituorejuustoa (200 g)
2 dl viipaloituja mustia oliiveja
1 dl hienonnettua persiljaa
3 rkl kermaa

Sekoita aineet keskenään.

Makea täyte:
1 dl mansikkahilloa
2 dl kermaa

Vaahdota kerma ja mausta se mansikkahillolla.

ananas sinihomejuustotäyte:
1 dl kermavaahtoa
2 dl valutettua ananasmurskaa
1 dl hienonnettua sinihomejuustoa
ripaus valkopippuria

Sekoita aineet keskenään.

kinkkutäyte:
1 dl kermavaahtoa
1 dl hienonnettua kinkkua
2 rkl sinappia
ripaus pippuria

Sekoita aineet keskenään.




Olemme Keittokirja Sormet sopassa facebookissa

Jaa verkossa facebookiin Twitteriin Google plus Pinterest Sähköpostiin Deliciouseen

Ruokaohjeet




* Sivun alkuun

Tietosuojakäytäntö

Keittokirja Sormet sopassa
Päivitetty: 30.7.14 Webmaster
 

Kokko-Kokki Oy
Hannatar-julkaisujärjestelmä