Voileipäkakku voi olla pyöreä tai pitkulainen. Kakkuun voit käyttää kerroksittain tummaa ja vaaleaa leipää, jonka olisi hyvä olla suorakaiteenmuotoista. Täytteet on hyvä tehdä etukäteen. valmista kakkuihin 2-3 erilaista täytettä ja muuntele niitä mm. mausteilla.
kalatäyte:
2 prk tonnikalahiutaleita öljyssä (1 prk 185 g)
1 tuubi tonnikalapasteijaa
1 rkl hienonnettua tilliä
2 rkl kermaa
ripaus sitruunapippuria
tarvittaessa kasvislientä notkistamaan seosta
Valuta tonnikalasta öljy ja sekoita aineet keskenään. täytteen voi valmistaa myös graavikalasta tai äyriäisistä.
Ananas sinihomejuustotäyte:
2 dl valutettua ananasmurskaa
1 dl hienonnettua sinihomejuustoa
1 dl sulatejuustoa
ripaus valkopippuria
Sekoita aineet keskenään.
lihavoileipäkakun täyte:
1 dl hienonnettua kinkkua
1 tuubi kinkku tai maksapasteijaa
2 rkl sinappia
1 dl kermaviiliä
ripaus pippuria
Sekoita aineet keskenään. Makua voi muutella currylla, valkosipulilla tai hillosipulilla.
kuorruttamiseen:
1 rasia sulatejuustoa (250 g)
koristeeksi:
graavilohirullia
katkarapuja
vihanneksia (mm. tomaattia ja kurkkua)
Viipaloi leivät pituussuunnassa siten, että tummat siivut ovat ohuempia. Poista leivistä kuoret. Valmista 2-3 täytettä. valmista kostutusliemi täytteen mukaan (mm. kalakakkuun kalalientä, lihakakkuun lihalientä tai herkkusieni tai maustekurkkulientä). Kokoa kakku kostuttamalla leipäviipale ja laittamalla päälle täytettä. Valmista tummista ja vaaleista leivistä kerroksia. Laita täytettä kerrosten väliin ja paina seuraava leipäviipale aina tiukasti kiinni edelliseen.
Kakkuun tulee yleensä enintään 4 täyte ja 5 leipäviipalekerrosta, sillä siitä tulee muutoin liian korkea. Kakun voi laittaa kostutettuun voipaperiin ja muoviin käärittynä jääkaappiin kevyen painon alle lepäämään ja maustumaan. Voit laittaa myös suoraan päällysteet ja antaa valmiin kakun maustua jääkaapissa 2-3 tuntia. Voitele kakun pinta ja reunat päällystetahnalla, täytetahnalla tai sulatejuustolla ja koristele täytteen aineiden mukaisilla koristeilla.
P.S. Voileipäkakun voi leikata viipaleiksi ennen päällysteen laittamista, jolloin kakkua on helpompi leikata. Varo, ettei kakku hajoa käsiin.
JUOKSUTINJUUSTO
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Lisää sekoittaen juustonjuoksutin ja suola. Anna seoksen juoksettua lämpimässä noin... ...
Lue lisää
KYLMä LOHITORTTU
Sekoita leipäjauhelman joukkoon pohjan muut aineet. Laita pyöreän irtopohjaisen vuoan pohjalle leivinpaperi. Taputtele pohjataikina vuokaan. Anna... ...
Lue lisää
Juustokohokas
Sulata voi kattilassa. Lisää jauhot ja kypsennä hetki. Lisää lämmin maito. Sekoita kastike sileäksi ja lisää juustoraaste... ...
Lue lisää
RAAKA PIPPURIPAISTI ELI RIIMIHäRKä
Sekoita mausteet ja puristetut valkosipulinkynnet huolellisesti pakastepussissa. Laita liha pussiin ja hiero, jotta mausteet tarttuisivat... ...
Lue lisää
Nopea blini
Sekoita lämpimään maitoon murennettu hiiva ja tattarijauhot. Anna seoksen olla 20 minuuttia. Lisää muut aineet, viimeisenä vehnäjauhot,... ...
Lue lisää
PIIMäJUUSTO
Kuumenna maito kiehuvaksi paksupohjaisessa kattilassa. Sekoita välillä, jottei se pala pohjaan. Sekoita massa valkuaisista, piimästä ja suolasta.... ...
Lue lisää
<< Juoksutinjuusto | Kylmä lohitorttu >>
Etusivu
Tarkoitus ei ole sanoa, mikä on hyvää tai huonoa. Jokainen kokki
on kiitoksensa ansainnut. Tavoitteena on tukea
rakkauttasi ruoanlaittoon ja antaa uusia ajatuksia meille jokaiselle.
Sormet sopassa keittokirja
saavutettavuus [at] omat.fi
|
|
Vanhin saavutettavuustestaaja
Kokko-Kokki Oy on tehnyt suomessa verkkosivustojen
saavutettavuustestauksia
jo vuodesta 2003. Yritys on vanhin Suomessa saavutettavuusasioita tehnyt yritys.
Kiinnostavia sivustoja