Suomalaisen jouluruokailuun liittyy vuosisatainen historia. Tarjottavaksi varattiin jo syksyllä parasta, mitä talo pystyi tarjoamaan.
Keskiajalla joulupöydässä löytyi nimenomaan kokonaisista ohrasuurimoista haudutettu puuro, joka myöhemmin vaihtui riisipuuroksi. Puuron valmistuksessa käytetään kahta tapaa. Itä-Suomessa puuro haudutetaan uunissa ja Länsi-Suomessa se keitettiin. Puuron päälle mausteeksi voi laittaa maitoa, kanelia ja sokeria tai tarjota sekahedelmäkeiton kanssa.
Keskiajalla tarjottiin naurislaatikkoa, makkaroita, joululeipää, erilaisia piirakoita ja kotijuustot juhlistivat joulupöytää.
Laatikkoruoat ovat tulleet maahamme Ruotsista. Mutta on suomalaisillakin ollut lanttulaatikko, joka nousi joulun juhlaruuaksi ja Hämeestä on tullut Imelletty perunalaatikkoa,
Piparkakkuja
Joululeipä on vanhaa perua ja säätyläisperheissä siitä kehitettiin makea joululimppu rusinoineen. Jouluvehnäsen leipomiseen liittyi perinne. että kun emäntä painoi taikinaan kämmensyrjällä ristin ja siunasi leipomuksen, niin ristin tekemisellä oli toinenkin tarkoitus. Kun risti taikinan kohottua oli hävinnyt , oli taikina valmis leivottavaksi
LASIMESTARINSILLI
Perkaa silli, mutta älä fileoi. Liota kaloja yön yli. Leikkaa sillit 2-3 cm:n levyisiksi paloiksi. Vatsanahan ohuen reunan voit leikata pois. Lado... ...
Lue lisää Lasimestarinsilli
GRAAVILOHI ELI TUORESUOLATTUA
Fileoi kala, mutta älä poista nahkaa. Aseta file vuokaan voipaperin päälle nahkapuoli alaspäin. Ripottele fileen pinnalle suola,... ...
Lue lisää Graavilohi eli tuoresuolattua
GRAAVISIIKA
Fileoi kala, mutta älä poista nahkaa. Aseta file vuokaan voipaperin päälle nahkapuoli alaspäin. Ripottele fileen pinnalle suola, sokeri, pippuri... ...
Lue lisää Graavisiika
TOMAATTISILLI
Paloittele sillifileet. Hienonna sipuli. Sekoita kastikeainekset keskenään tasaiseksi seokseksi. Laita
sillipaloja, sipulisilppua ja kastiketta tölkkiin... ...
Lue lisää Tomaattisilli
MAALAISPATE
Hienonna sipuli ja pekoni. Kypsennä sipuli pekoniseosta voissa, kunnes sipuli on pehmeää. Sekoita kerma ja korppujauho massaksi ja anna turvota 10... ...
Lue lisää Maalaispate
MAKSAPASTEIJA
Hienonna sipuli ja kypsennä se voissa pehmeäksi. Huuhtele ja puhdista maksa. Poista siitä mm. kalvot. Jauha maksa, sianliha, sipuli ja anjovisfileet.... ...
Lue lisää Maksapasteija
ROSOLLI
Keitä kuoritut punajuuret (mielellään erikseen, sillä värjäävät), porkkanat ja perunat suolalla maustetussa
vedessä.... ...
Lue lisää Rosolli
PUNAJUURIPATE
Keitä punajuuret kypsiksi miedossa suolavedessä. Jäähdytä ne ennen kuorimista kylmässä vedessä. Viipaloi sipulit ja hauduta ne... ...
Lue lisää Punajuuripate
SIENISALAATTI
Liota sienistä liika suola pois (tarvittaessa ryöppää). Hienonna sienet ja sipuli. Vaahdota kerma ja
sekoita se sienten ja sipulien... ...
Lue lisää Sienisalaatti
JUOKSUTINJUUSTO
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Lisää sekoittaen juustonjuoksutin ja suola. Anna seoksen juoksettua lämpimässä noin... ...
Lue lisää Juoksutinjuusto
PIIMäJUUSTO
Kuumenna maito kiehuvaksi paksupohjaisessa kattilassa. Sekoita välillä, jottei se pala pohjaan. Sekoita massa valkuaisista, piimästä ja suolasta.... ...
Lue lisää Piimäjuusto
JOULUKINKKU
Jos kinkkua ei paisteta heti, se on hyvä ottaa pois suljetusta pussista ja laittaa astiassa kylmään. Valmiiksi suolatun kinkun voi kypsentää... ...
Lue lisää Joulukinkku
PORKKANALAATIKKO
Keitä kuoritut ja paloitellut porkkanat vedessä. Ota keitinliemi talteen ja soseuta kypsät porkkanat. Lisää keitinliemeen riisit ja... ...
Lue lisää Porkkanalaatikko
LANTTULAATIKKO
Keitä kuoritut ja pilkotut lantut pehmeiksi. Säästä keitinliemi. Soseuta vihannekset. Mittaa keitinliemestä 2 dl ja laita korppujauhot siihen... ...
Lue lisää Lanttulaatikko
IMELLETTY PERUNALAATIKKO
Keitä perunat kuorineen kypsiksi ja kuori ne kuumina. Hienonna perunat. kun soseutetut perunat ovat kädenlämpöisiä, lisää... ...
Lue lisää Imelletty perunalaatikko
Sinappi
Vaikka sinappia käytetään usein lähinnä pöytämausteena, se on loistava yleismauste. Sinappi sopii hyvin ruoanlaittoon, sillä se antaa... ...
Lue lisää Sinappi
ROUHEINEN JOULULIMPPU
Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää piimä, suola, sokeri, pomeranssinkuoret, osa jauhoista ja vehnärouhe. Alusta... ...
Lue lisää Rouheinen joululimppu
RIISIPUURO
Sekoita riisit, vesi ja suola kattilassa. Kiehauta ainekset ja hauduta miedolla lämmöllä kannen alla noin 10 minuuttia. Halutessasi voit lisätä... ...
Lue lisää Riisipuuro
TAATELIKAKKU
Keitä taatelit vedessä pehmeiksi. Lisää sokeri. Sekoita vähän jäähtyneeseen seokseen voi. Lisää loput aineet. Kaada seos... ...
Lue lisää Taatelikakku
Survo puolukat soseeksi ja sekoita joukkoon sokeri. Sekoita jauhot, mausteet, leivinjauhe ja ruokasooda. Sulata margariinija anna sen jäähtyä hetki. Sekoita maito,... ...
Lue lisää Puolukka- hunajamaustekakku
Sulata margariini ja sekoita joukkoon muut aineet paitsi banaani. Lisää survottu banaani viimeisenä. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175... ...
Lue lisää Marjan banaanikakku
<< Silakkamarkkinat | Puutarha >>
Etusivu
Tarkoitus ei ole sanoa, mikä on hyvää tai huonoa. Jokainen kokki
on kiitoksensa ansainnut. Tavoitteena on tukea
rakkauttasi ruoanlaittoon ja antaa uusia ajatuksia meille jokaiselle.
Sormet sopassa keittokirja
saavutettavuus [at] omat.fi
|
|
Vanhin saavutettavuustestaaja
Kokko-Kokki Oy on tehnyt suomessa verkkosivustojen
saavutettavuustestauksia
jo vuodesta 2003. Yritys on vanhin Suomessa saavutettavuusasioita tehnyt yritys.
Kiinnostavia sivustoja